Valtioneuvoston asetus asuinrakennusten energia-avustuksista vuosina 2026–2027 on parhaillaan lausuntokierroksella. Tämän jälkeen tukea hallinnoiva VARKE (aiemmin ARA) tulee avaamaan hakuprosessin avustukselle. Avustusta on varattu 110 miljoonaa euroa vuosille 2026-2027. Tavoitteena on parantaa rakennuksen energiatehokkuutta merkittävästi.
Hankkeen lausuntokierroksella olevan luonnoksen mukaan avustusta voidaan hakea korjaustoimenpiteisiin, joiden tarjouspyynnöt on hyväksytty tai urakkasopimukset allekirjoitettu ja rakennustyöt aloitettu aikaisintaan 1.6.2026. Avustuksen määrä on 4.000 €/asunto, kuitenkin enintään 50 % avustuspäätöksessä avustettaviksi hyväksytyistä ja toteutuneista kustannuksista.
Avustuksen saaminen edellyttää, että toimenpiteillä saavutetaan selkeä ja todennettavissa oleva parannus rakennuksen energiatehokkuuteen. Tyypillisiä avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi lämmitysjärjestelmän uudistaminen, ilmanvaihdon parantaminen lämmöntalteenotolla sekä rakennuksen vaipan lisäeristykset tai ikkunoiden uusiminen.
Näin isännöinnin näkökulmasta nyt on hyvä hetki kartoittaa taloyhtiöiden tulevia korjaustarpeita ja arvioida, täyttävätkö suunnitellut hankkeet avustuksen kriteerit. Koska tuki on määrältään rajallinen ja kohdentuu toteutuneisiin kustannuksiin, huolellinen suunnittelu ja oikea ajoitus ovat keskeisessä roolissa avustuksen hyödyntämisessä.
Seuraamme asetuksen etenemistä ja VARKE:n tarkempia ohjeita hakuprosessista. Päivitämme tietoa verkkosivuillemme heti, kun haku avautuu. Tarvittaessa autamme taloyhtiöitä hankkeiden valmistelussa ja avustuksen hakemisessa. Me Aura Isännöinnissä autamme taloyhtiöitämme miettimään miten energiatehokkuutta voidaan parantaa ja onko järkevää lähteä hakemaan energia-avustusta hankkeelle.